keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Karkki päivä: omena-sitruunamarmeladit

Maanantai iltana tein omena-sitruuna marmeladeja ja tänään ne ovat kuivanneet valmiiksi.
Ohjeeni oli tällainen:

1,5 rkl agar-jauhetta (apteekista)
4,5dl vettä
6dl sokeria
2dl omenasosetta
0,5dl sitruunan mehua
yhden sitruunan kuori
1tl viinihappoa


sokeria sokerointiin (menee yllättävän paljon)

Kuumenna vesi ja agar-jauhe kattilassa kokoajan sekoittaen, lisää sokeri ja keitä kunnes kirkastuu (n.1/2h). Anna jäähtyä hetki ja lisää marjasose, sitruunan mehu ja kuori, sekä viinihappo.
Kaada seos reunalliseen vatiin hyytymään. Leikkaa marmeladi ja laita kuivamaan esim. uunin ritilälle, niin että pääsevät ilmavasti kuivamaan. Sokeroi tarvittaessa uudelleen parin päivän päästä.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Neuvolakortin kotelo

Eilen illalla väkersin tällaisen. Minusta idea oli tosi kiva, kun rokotusta odotellessa tuijotin rumaa muovista kuorta ja ajattelin, että toisinkin varmaan voisi olla. Ostaisikohan joku näitä jos näitä tekisi myytäviksi asti. Pitää laittaa ajatus jemmaan.
Kuvassa näyttää, että kotelo olisi vino, mutta se johtuu kuvaus taidoistani, ei ompelu taidoistani.
Niin ja sain lisättyä kävijälaskurinkin sivulleni.


torstai 19. marraskuuta 2009

Vauvan kypäräpipo


Tänään sain valmiiksi tällaisen kypäräpipon pojalle. Idean sain täältä, mutten suoraan voinut ohjetta käyttää kun minulla oli lankana paksu novitan mambo. Ostin tuota lankaa 20 kerää kun kuulin sen tuotannon loppuvan, silloin sai enää tätä väriä, mutta voihan sitä tarvittaessa värjätä. Lanka on mielestäni ihanaa, pehmeää, lämmintä, muttei kutita. Harmi, ettei sitä enää saa.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Käsintehtyä suklaata






Tänään sain vihdoin tehtyä raakasuklaata. Kaakaovoita en ole nyt saanut, niin käytin pelkää neitsytkookosöljyä. Tein kovehteja, joissa on sisällä lisäaineetonta suklaa&pistaasitahnaa. Nämä ovat niin nameja! Maidottomia ja lisäaineettomia herkkuja. Jos ei ennen ole kookosöljyä syönyt kannattaa aloittaa varovasti koska sen rasvahappo koostumus eroaa muista rasvoista.



Ohjeeni:
n.1dl luomu neitsytkookosöljyä (luontaistuotekaupasta)
1-2rkl luomu hunajaa
n.1,5dl kaakaojauhetta
1/2tl vanilijasokeria
1/3tl pikakahvijauhetta
suklaa&pistaasi tahnaa


Neitsytkookosöljy sulatetaan vesihauteessa ja lisätään hunaja sekoitetaan ja lisätään loput aineet. Makeutta voi säätää laittamalla vielä lopuksi lisää hunajaa jos siltä tuntuu. Kun aineet ovat hyvin sekoitettu, (ei ole tarkoitus vatkata ilmaa väliin), kaadetaan silikoniseen jääpalavuokaan n.1/3 saakka suklaata. Laitetaan pakkaseen n.10 minuutiksi kovettumaan ja laitetaan sitten kaikkiin nokare sulkaa&pistaasitahnaa. Täytetään vuoat suklaalla ja taas pakkaseen n.30 minuutiksi. Sitten herkutellaan rooibos-teen kanssa.


Suklaata jäi vähän yli niin tein vielä suklaa-banaanilastuja lopusta.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ruokalappuja!


Tänään tein pari ruokalappua taas lisää kun tuntuu ettei mikään riitä... Kankaana marimekon vahakangas ja kanttaukset puuvillaisella vinonauhalla. Mä oon tosi ihastunut tähän kuosiin, vois yrittää ideoida tästä jotain muutakin...

perjantai 13. marraskuuta 2009

Pienet pintaneule lapaset


Novitan nallesta piti jotain tehdä niin tein pojalle lapaset. Peukalotkin tuli tehtyä vaikka ei niille mitään käyttöä kyllä ole.

Iloiset villasukat!


Näihin villasukkiin lähti innostus Suuren käsityölehden sukkakilpailusta. Siihen en osallistunut, mutta tulipa hassut sukat tehtyä. Malli on itse suunniteltu. Kannassa ja kärjissä on novitan nallea ja muuten sukat limbo mexiko lankaa.

Mohair villatakki


Tämän villapaidan ohjeen löysin Suuresta käsityö lehdestä. Lankana ihana Lux Mohair. Ohjeessa oli myös nyöri, mutta minulla loppui lanka, eikä uutta enää saanut. Ajattelin käyttää kiinnitykseen isoa puku-hakaneulaa. Kuvio on helppoa pitsiä, jossa kavennetaan ja lisätään silmukoita, joka toinen kerros. Takin huonopuoli on, että siitä lähtee kovasti villaa, ehkä se vähenee kun takkia on hieman käyttänyt.

Neulottu peitto



Tämä neulottu peitto valmistui jo aikaa sitten, mutta esitellään sekin, kun on ollut meillä paljon käytössä, kun kuumakalle ei paksua peittoa huoli. Tämä on ihanan viileä, mutta lämmittää kuitenkin, ainakin äidin sydäntä... Neuloin sen novitan tennessee langsta, ohje on Erika Knightin "Neuleita kullannupulle" kirjasta hieman muokattuna. Keskelle on kirjailtu nurjalla ommellen pojan nimi.

Tästä se alkaa


Tämän blogin aloittaminen on ollut mielessä jo pitkään, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tehdä jotain sen eteen. Käsitöitä syntyy minulla tällä hetkellä säännöllisesti ja aina on useita keskeneräsiä, jotka toivon tämän blogin motivoivan saattamaan loppuun. Elämäni valo eli pieni poikani rajoittaa kuitenkin tällä hetkellä vapaa-aikaani, vaikken varmaan koskaan saa tehtyä niin paljon käsitöitä kuin haluaisin, koska ammattia ei tästä ole kuitenkaan koskaan tulossa.

Tämän antiikkinallen valmistin syksyllä pojalleni. Se on tehty ihan perinteisesti käsin ommellen mohair-kankaasta, täytteenä on kuusipurua, nivet ovat pahvia, silminä lasinapit ja kirjailut on tehty muliinilangalla. Hieman trimmasin turkkia käsistä ja kuonosta.